|
|
 |
Uutisia
|
|
Muodostelmaluistelun päävalmentaja 1.5.2010 lähtien |
|
|
Muodostelmaluistelun päävalmentajana toimii 1.5.2010
lähtien Emmi Kivistö. Emmi on aloittanut jo minori-, SM noviisi- ja
juniorijoukkueen kanssa tehokkaan kevään. Emmin valmennustiimiin kuuluu
lisäksi Tuulia Tamminen, Kerttu Ruuska ja Anna Saastamoinen, sekä Jenni
Honkila. Emmi on HTK:n kasvatti, mm. Rockettes luistelija kausilta 05/06 -
08/09. |
|
|
MTK:n luistelijoita Tartossa |
|
|
Tartossa järjestettiin 30.4. -
2.5.2010 kansainväliset Interclub kutsukilpailut: TRITSUTAJATE TROPHY 2010.
Myllypuron taitoluisteluklubia edusti tyylikkäästi neljä luistelijaa tässä
yli kolmensadan luistelijan kisassa. Osanottajia oli Virosta, Latviasta,
Venäjältä, Ruotsista, Englannista, Turkista ja tietysti Suomesta.
Kisapaikka oli
eksoottinen; jääkenttä sijaitsi keskellä ostoskeskusta. Tunnelma oli
korkealla kuten Vappuna kuuluukin, tytöillä oli äänekäs kannustusjoukko
mukana. Tulokset> |
 |
|
|
Kilpaluistelijoita palkittiin kauden
päätöstilaisuudessa 27.4.2010 |
|
MTK:n kevätjuhlan jälkeen järjestetyssä kilpaluistelijoiden
palkitsemistilaisuudessa muistettiin luistelijoita kaudesta 2009-2010: |
|
MTK Kulhberg kiertopalkinto Menestyksestä: Minna
Mikkonen, MTK Panda Kiertopalkinto Kehittymisestä: Oivi Laukkanen,
Yksinluistelun tsempparit: Ahkeruus Maikki Messo, Tsemppari Helmi Toikka,
Kehittyminen Jea Hyryläinen, Aktiivisuus Vera Salomaa, Kannustaminen Sally
Tähkälä ja Reipas Katri Kemppinen Muodostelmaluistelun
tsempparit:
Aktiivisuus Kristi Frolova, Tsemppari Inka Kärki, Ahkeruus Katariina
Kaansalo ja Nenna Salo, Kehittyminen Laura Valpas ja Reipas Aura Häikiö. |
|
|
MTK:n luistelijat
SILVER SKATE 2010 - kisassa Kuopiossa |
|
|
08.04. - 11.04.2010
järjestettiin Kuopiossa kansainvälinen Interclub-kutsukilpailu. Seuramme
lähes kaikki kisaohjelman omaavat luistelijat olivat mukana. Pokaalit
nappasivat mukaansa Ilmari Huhtala Junior B Men - sarjassa (3/3) ja Minttu
Mikkonen Novice A Girls - sarjassa (2/15).
Tulokset> |
 |
|
|
A Silmujen 99-98 Timanttifinaali, 29.3.2010, Tampere |
|
|
Tampereella Hakametsän hallissa
järjestettiin 28.3. A-Silmujen timanttifinaali, jossa mittaa ottivat
toisistaan Helsingin ja Hämeen alueen A-silmujen parhaimmisto. Jea
Hyryläinen MTK:sta sijoittui hienosti neljänneksi!
Tulokset> |
|
|
Minorien 3.kilpailu 29.3.2010, Jyväskylä |
|
|
Minorijoukkue Mini Dreams sijoittui 15. Jyväskylässä
järjestetyssä kansallisten sarjojen 3.killpailussa.
Tulokset> |
|
|
Chrystal Ice of Espoo, 19.-20.3.2010, EsJT |
|
|
Espoossa järjestettiin
kansainvälinen taitoluistelukilpailu nuorille 19-21.3.2010:CHRYSTAL ICE OF
ESPOO. Kilpailuun osallistui melkein 70 luistelijaa neljästä eri maasta.
Seuraamme edustivat tyylikkäästi A-NOVIISI-luistelijamme Maikki Messo
ja Minna Mikkonen. Tytöt sijoittuivat kovatasoisessa sarjassaan
sijoille 14/29 (Minttu) ja 22/29(Maikki). Järjestävän seuran (Esjt) sivuilla
on upeita kuvia tyttöjen luistelusta.
Tulokset> |
|
|
Tulokkaiden karnevaalikilpailu 20.3.2010, Helsinki |
|
|
MTK:n tulokasjoukkue Sweet Dreams osallistui
ensimmäistä kertaa Tulokkaiden kilpailuun 20.3 Helsingin jäähallin
Areenalla. Joukkue suoriutui hienosti ohjelmasta, jota joukkue oli ehtinyt
harjoitella vasta kaksi kuukautta. Ohessa kuvia tapahtumasta, jossa kaikki
joukkueet palkittiin. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
Debytanttien Hopeafinaali, 14.3.2010, Pori |
|
|
Porin Taitoluistelu järjesti Debytanttien Kulta- ja
Hopeafinaalin 14.3.2010. MTK:n debytantti Flora Silva sijoittui hyvin 7.
Tulokset> |
|
|
|
Silmut A loppukilpailu 16.3.2010,
Helsinki |
|
|
HTK:n ja HSK:n järjestämässä SILMUJEN
alueellisessa loppukilpailussa 16.3. Helsingin jäähallissa luistelivat
tyttömme jälleen mainiosti. Jea
Hyryläinen sijoittui toiseksi (2/16) SILMUT A 98/99-sarjassa ja lunasti
näin paikan silmujen TIMANTTIFINAALIIN. Tulokset > |
|
|
Seurakilpailu MTK-SalPa 09.03.2010 Myllypurossa. |
 |
|
Tiistaina 9.3. nautittiin
Myllypurossa upeista kisaohjelmista ja mukavasta kisatunnelmasta. |
|
|
B Silmujen 98, loppukilpailu,
7.3.2010, Kauniainen |
 |
|
Lisää hopeaa ! Ria Lindgren ja Hilma Laitinen
osallistuivat B silmujen 98 loppukilpailuun Kauniaisissa. Ripa oli toinen ja
Hilma 21. Tulokset> |
|
|
Trophée des Hauts de France, 6.-7.3.2010 |
 |
SM noviisijoukkue osallistui ensimmäiseen kilpailuunsa
ulkomailla. Joukkue sijoittui kilpailussa toiseksi (2.). Upea kilpailumatka
takana ja MyD:lla ihana ystäväjoukkue Ranskassa.
Tulokset>
Lisää kuvia > |
 |
|
|
Noviisien SM-kilpailut, Tampere 6.-7.3.2010 |
 |
|
Minna Mikkonen kilpaili SM noviisien
Suomenmestaruudesta Tampereella 6.-7.3.2010. Minttu oli hienosti 15.
Tulokset> |
|
|
Junioreiden loppukilpailu, 27.-28.2.2010 Oulu,
Aluekilpailut 28.2.2010 Tikkurila ja Kutsukilpailut 27.2.2010 Tuusula. |
 |
Ilmari Huhtala osallistui junioreiden
loppukilpailuun Oulussa, Ilmari luisteli kauden parhaan vapaaohjelman
sijoittuen vapaassa toiseksi. Ilmari oli kokonaiskilpailun kolmas. Tuusulan
kutsukilpailussa hyvän tuloksen teki juniori Vera Salomaa ollen
toinen. Sinna Heikkilä voitti Tikkurilan aluekilpailussa
Taitajat-sarjan. Tulokset> |
|
|
Debytanttien Aluemestaruuskilpailut, Edea Cup, 23.2.2010, Helsinki |
|
Flora Silva osallistui debytanttien
aluemestaruuskilpailuihin Tulokset> |
|
|
Luistelukoululaiset Pandadiskossa, 22.2.2010 |
 |
|
Luistelukoulussa leikittiin, tanssittiin ja Pandalla
oli oma luisteluryhmä. |
 |
 |
|
|
SM noviisien Hopeafinaali, 21.2.2010, Porvoo |
 |
|
SM noviisijoukkue sijoittui pronssille SM noviisien
Hopeafinaalissa Porvoossa. Joukkue tsemppasi upeasti aamun epäonnisista
harjoituksista. Kilpailun jälkeen alkoikin heti fiilistelyt kohti Ranskan
kilpailumatkaa. Tulokset> |
|
|
SM noviisien Aluemestaruuskilpailu, Golla Cup,
19.2.2010, Helsinki |
|
Helsingin Luistelijat ry:n
järjestämässä SM-noviisien aluemestaruuskisoissa Pirkkolassa luistelivat
seurastamme Maikki Messo ja Minna Mikkonen. Maikki luisteli hienosti kauden
parhaan ohjelmansa sijoittuen 9/28 (pistein 50,34) ja Minttu hieman hypyissä
haparoiden ylsi sijalle 11/28 (50,16).Valmentajan mielestä kelpo suoritus
ottaen huomioon, että viime kaudella seurastamme ei ollut vielä osallistujia
tässä kovassa sarjassa. Tulokset> |
 |
|
|
Uusi Juniorijoukkue
Helsinkiin kaudelle 2010-2011, joka tähtää SM junioreihin kaudelle
2011-2012. Lue Lisää> |
|
|
Aluemestis 2010, 13.2.2010 |
 |
|
SM noviisit, My Dreams ja minorit, Mini
Dreams osallistuivat Muodostelmaluistelun Aluemestikseen 13.2.2010
Barona Areenalla. MTK Tulokasjoukkue, Sweet Dreams esiintyi
kilpailussa ennen palkintojen jakoa. Kuvia mm.
Tulokasjoukkueen esiintymistä> Tulokset>
Kilpailun
nettisivuilla kaikki joukkueet ja lisää kisoista.
|
|
|
Kutsukilpailut, 6.2.2010, Kaarina |
 |
|
Minorijoukkue Mini Dreams nappasi
kultamitalit Kaarinan kutsukilpailussa. Superkoira Bolt luisteli jälleen
upeat pisteet Tulokset> |
|
|
Debytanttien 1.lohkon 2. valintakilpailu, 6.2.2010,
Espoo |
|
Debytanttien toiseen valintakilpailuun osallistuivat
luistelijat Flora Silva, Eevi Pajulahti ja Jea Hyryläinen.
Tulokset> |
|
|
Kutsukilpailut, 6.2.2010, Porvoo |
 |
SM noviisijoukkue My Dreams ja Kylttipoika)
Tulokset> |
|
|
Silmut B -99 ja -98 2.aluekilpailu, 2.2.2010, Vantaa |
 |
|
Hilma Laitinen ja Ria Lindgren osallistuivat EVT:n
järjestämiin Silmujen toiseen aluekilpailuihin. Ria hienosti jälleen mitaleilla
ollen kolmas !
Tulokset> |
|
|
Juniorien 2.lohkon 2.valintakilpailu, 30.-31.1.2010,
Hämeenlinna |
|
Vera Salomaa onnistui lyhytohjelmassaan
lähtien vapaaohjelmaan kilpailun kahdeksannelta (8.) sijalta. Vera oli
vapaaohjelman jälkeen kilpailun 11. Lyhytohjelmaan osallistui 30 luistelijaa,
joista 24 parasta pääsi vapaaohjelmaan. Tulokset> |
|
|
SM noviisien 2.lohko, 2.valintakilpailu,
16.-17.1.2010, Vantaa |
 |
|
SM Noviisiluistelija Minna Mikkonen oli
lyhytohjelman jälkeen 12. Vapaaohjelman jälkeen Minttu sijoittui 11.
lunastaen paikan noviisien SM-kilpailuun 6.-7.3.2010. |
|
|
Wasa Cup 2010, 8.-10.1.2010 |
|
MTK:n tyttöjä osallistui Vaasan kilpailuun lähes
jokaisessa sarjassa. Hienoja tuloksia ! Ria Lindgren voitti SpringsB 98
Tulokset> |
|
|
Kansallisten sarjojen 2.kilpailu 9.1.2010, Espoo |
 |
|
Muodostelmaluistelu minorijoukkue, Mini Dreams
sijoittui hyvillä pisteillä viidenneksi minorien toisessa kilpailussa
Espoossa. Tulokset> |
|
|
Froggie Cup 8.-9.1.2010 |
|
SM noviisit Minna Mikkonen ja
Maikki Messo osallistuivat HSK:n järjestämään kilpailuun. Minttu
hienosti mitaleille ! Tulokset> |
|
|
SM 2.valintakilpailu 12.-13.12.2009 |
|
SM-noviisijoukkue My Dreams tsemppasi
muodostelmaluistelun 2.valintakilpiluissa.
Tulokset> |
 |
|
|
Muodostelman kansallisten sarjojen kilpailut 6.12.2009,
Joensuu |
|
Muodostelmaluistelun Mini Dreams-joukkue
osallistui minorit-sarjan kilpailuun Joensuussa 6.12.2009.
Tulokset> |
 |
|
|
Aluekilpailu 5.-6.12, Tikkurila |
Kahdeksan MTK:n tyttöä osallistui Tikkurilan
Aluekilpailuun lauantaina 5.12.2009. Hienoja suorituksia - osa tytöistä oli
kilpailemassa ensimmäistä kertaa. Tulokset > |
|
|
Tallinn Trophy 3.-6.12.2009 |
|
MTK:n tytöt Juniori, Vera
Salomaa ja SM noviisit Minna Mikkonen ja Maikki
Messo, osallistuivat Tallinnassa käytyyn InterClub -kilpailuun.
Minna Mikkonen SM noviisien paras suomalainen !
Tulokset > |
 |
|
|
Kutsukilpailut Riihimäellä
28.11.2009 |
|
Muodostelmaluistelun joukkueet Mini Dreams ja
My Dreams osallistuivat Riihimäen Jäätaiturien järjestämiin
kutsukilpailuihin 28.11.2009. Molemmat joukkueet sijoittuivat upeasti
sarjassaan toiseksi ! Tulokset > |
 |
|
|
Silmujen aluekilpailu Helsingissä
21.11.2009 |
 |
|
Silmujen kilpailuun osallistui MTK:sta
neljä (4) tyttöä, Jea Hyryläinen A 98-99 ja B 98-99 osallistuivat Hilma
Laitinen, Ria Lindgren ja Sally Tähkälä. Jea sijoittui upeasti A silmuissa
toiseksi. Ria Lindgren myös sarjansa B silmut toinen !
Tulokset > |
 |
|
|
Debytanttien 1-lohkon 1.valintakilpailu Joensuussa 21.11.2009 |
|
|
MTK:n debytantit Eevi Pajulahti ja Flora
Silva ensimmäistä kautta debytanttien valintakilpailussa Joensuussa.
Tulokset > |
|
|
|
ML Kutsukilpailut Helsingissä 14.11.2009 |
|
Minorijoukkue, Mini Dreams osallistui HSK:n järjestämiin
Kutsukilpailuihin lauantaina 14.11.2009. Joukkue pärjäsi hienosti sijoittuen 4.
jääden vain pisteellä kolmannesta sijasta. Tulokset > |
 |
|
|
ML SM-noviisien 1.valintakilpailu Tampereella
7.-8.11.2009 |
|
|
SM-noviisijoukkue My Dreams osallistui 2.lohkon kilpailuun
sunnuntaina 8.11 tekemällä kilpailun kaatumisennätyksen. Luistelijoita kaatui
laskujen mukaan ainakin 7. Joukkue luisteli urheasti ohjelman loppuun saakka. |
 |
|
|
YL SM-Noviisien 1.vk Kisakalliossa 7.-8.11.2009 |
 |
Kisakalliossa Salpan ja STR:n järjestämässä SM-noviisien
1.valintakilpailussa lyhytohjelmakilpailu oli lauantaina 7.11. Minna
Mikkonen luisteli hyvän lyhytohjelman ollen 17./40. Maikki Messo
oli lyhytohjelman jälkeen 37./40. Vapaaohjelmakilpailuun pääsi 28 parasta
luistelijaa. Minttu luistelija vapaaohjelmallaan sijoittuen koko kilpailussa 16.
Tulokset > |
|
|
Taitajien Ratakilpailu 3.11.2009 |
 |
|
Taitajat suorittivat hienosti Ratakilpailun tiistaina 3.11.
Tuomarit arvostelivat mm. radan sujuvuutta ja liikkeiden puhtautta. Kaikki
saivat Kunniakirjan ja kolme luistelijaa erikoismaininnan. Karla Helenius-
Huolellisuus, Nana Alapiha- Puhtaus ja Sanna Sahlsten- Sujuvuus. |
|
|
Junioreiden 1.valintakilpailu Espoossa
31.10-1.11.2009 |
|
Junioriluistelija Vera Salomaa oli
kilpailussa lyhytohjelman jälkeen 7. Vapaaohjelma toi kilpailun
kokonaissijoituksen 7. Ilmari Huhtala oli ensimmäistä kertaa junioreiden
kilpailussa luistellen varsin mallikkaasti. |
|
|
Jännittäviä hetkiä Myllypuron hallilla 31.10.2009 |
 |
|
Alle kouluikäisten kehitysryhmä Tintit osallistui elementtikatsaukseen.
Tuomareille esitettiin yksitellen etukäteen harjoiteltuja elementtejä ja monille
tilanne oli ihan uusi. Kaikki saivat diplomin ja erikoismaininnan jostain
osa-alueesta. H3, kilpailuihin tähtäävän, kehitysryhmän tytöt esittivät ennalta
opetellun radan omassa ratakilpailussaan. Kaikki saivat tietysti diplomin ja
kolme saivat erikoismaininnan. Aino Äijö palkittiin radan
sujuvuudesta, Noora Haavisto vauhdista ja Siiri Koskinen
liikkeiden puhtaudesta. Kaikkiaan kilpailuissa oli mukava tunnelma ja koettiin
onnistumisen riemua.
Juttu Helsingin Uutisissa> |
|
|
Luistelukoululaiset Pandadiskossa 26.10.2009
Helsingin Uutisissa> |
|
Pandadiskossa leikittiin,
tanssittiin ja luisteltiin yhdessä Pandan kanssa. Kuvia tapahtumasta: |
|
 |
 |
 |
|
|
MTK:n luistelijoita 19 tyttöä Salossa
seurakilpailussa 26.10.2009 |
|
Salpan järjestämissä Kutsukilpaluissa oli mukana 19 MTK:n tyttöä Silmuista
Mineihin. Kilpailussa luisteltiin sarjat Silmut, Minit 1, Minit 2 ja
musiikkiluistelu. Musiikkiluistelussa kaikki saivat mitalin. Kilpailun tulokset: |
|
Silmut: Jea 1/10, Ria 2/10, Sally 3/10, Hilma 5/10 Minni 6/10 ja Iida 9/10. Minit 1: Ira 2. ja Helmi 3., mukana lisäksi Amanda, Iida-Maria ja Viivi Minit 2: Veera 1. ja Iiris 2., mukana lisäksi Amanda |
 |
|
|
Kutsukilpailut, SalPa, 18.10.2009 |
|
MTK:n luistelijoita osallistui SalPan
Kutsukilpiluihin 18.10.2009. Mukan oli luistelijat debytantit: Eevi Pajulahti ja
Flora Silva, SM-noviisit: Maikki Messo ja Minna Mikkonen, sekä junioriluistelija
Vera Salomaa. Upeita tuloksia kaikissa sarjoissa ! Flora voitti
debytantit ! Hienoa. ! Tulokset> |
|
|
Kutsukilpailut Heinolan Isku,
3.-4.10.2009 |
 |
|
MTK:n junioriluistelija Vera Salomaa
oli kilpailun toinen ennätyspisteillään. SM noviisiluistelija Minna Mikkonen
oli lyhytohjelman jälkeen toinen. Minttu luisteli hienosti
vapaaohjelman voittamalla kilpailun.
Upeaa tytöt !
Tulokset > |
 |
|
|
Tikkurila Trophy, 26-27.9.2009,
MTK:n tyttöjen tulokset ja kilpailusivu> |
|
|
MTK:n luistelijat toivat taas mitalisijoja Kokkolasta
19.-20.9.2009 |
|
Juniori Hermeksen Jackson Haines Memorial kilpailtiin
viidennen kerran. MTK:n luistelijat ovat olleet mukana useasti. Tällä kertaa 152
kilpailijan ja 11 seuran kisasta tuotiin kotiin ennätysmäärä 1.sijoja.
Tulokset> |
 |
 |
|
"Taso noussut vuosien mittaan" (Keski Pohjanmaa) |
|
MTK:n Debytanttisarjan voittaja luistelija Flora
Silva Keski Pohjanmaa-lehdessä 26.-27.9.2009 |
|
|
|
|
|